Kaikissa opetuksissamme noudatetaan koiralähtöisyyttä sekä suomen eläintenkouluttajat ry:n eettisiä sääntöjä.

Ketkä me?

Meillä on kymmenien vuosien kokemus koirista. Olemme tutustuneet lähes jokaiseen koiraharrastus lajiin. Olemme käyneet useita kursseja ja osallistuneet useisiin koirakouluihin oppilaana. Olemme myös mukana koirajärjestöissä niin palveluskoirien kuin metsästyskoirien parissa. Miksi me sitten vielä perustimme koirakoulun Joensuuhun? 

Mitä enemmän kävimme järjestöjen ja koirakoulujen opeissa, syntyi vain enemmän ajatuksia ja tarpeita kyseenalaistaa oppeja joita meille tarjottiin. Näimme aiheutettavan jopa suoranaista vahinkoa koiran tekemiseen kouluttajien ymmärtämättömyyden takia. Tästä syystä lopulta aloitimme päivätyön ohella pitkäkestoiset opiskelut koirista jotka johtivat sitten lopulta koirankoulutusohjaajan tutkintoon sekä vielä sen jatkoksi ongelmakoirakouluttajan, siis käyttäytymisneuvojan tutkintoon. Lisäksi meillä on osaamista ja suoritettu tutkinto myös koirien ravinto-ohjaukseen.

Silti vieläkin me opimme joka päivä uutta nelijalkaisista ystävistämme. Juuri se tekee tästä tekemisen arvoista.


Toimimme Pohjois-karjalassa, Joensuusta käsin.


Terveisin

Anu & Janne Koskela

email: ollaankoiriksi@gmail.com

tel: 050-5433666 / Janne

tel: 050-3372078 / Anu

Myös Whatsapp tavoittaa meidät!


Koulutustilamme on osoitteessa Kaislakatu 6, katso tarkemmin Kuinka & Missä -sivun alareunasta tästä.


Voit ottaa yhteyttä myös alla olevan lomakkeen kautta.


Laskut toivomme saavamme sähköisesti osoitteeseen 003727696968 operaattorina Maventa. Paperiset laskut sähköpostilla PDF-muodossa osoitteeseen 27696968@scan.netvisor.fi

Koirakoulu Ollaan koiriksi ( Osax Oy , y-tunnus: 2769696-8 , Joensuu )